Byrokratiaihmiset tappelee edelleen siitä, kuka on vastuussa avaimistani. Mutta kun ei vielä kerran ole avaimia niin täytyyhän siitä ottaa ilo irti ettei ole myöskään kulunvalvontaa eikä kukaan valvo menemisiäni ja tulemisiani. Huonetoveri kehotti eilen lähtemään aikaisemmin mutta sanoin että mieluummin tänä aamuna nukkuisin himpun verran pidempään. Ja näin myös tein!

Ihanan aamun takia lähdin liikkeelle fillarilla, mutta matka katkesikin vähäksi aikaa eduskuntatalon edustalla kun pitkääkin pidempi tavarajuna esti kulun juuri ennen kuin olin ehtinyt tasoristeykseen asti. Siinä sitten odoteltiin muiden pyöräilijöiden kanssa, joita kerääntyi siihen pikkuhiljaa melkoinen määrä, että konttivaunut vihdoin loppuisivat ja pääsisimme jatkamaan matkaa.

Olen tänään ottanut ensimmäisiä kosketuksiani html-kielen ihmeelliseen maailmaan. Hyvä ettei heti tarvitse kuitenkaan mitään luoda alusta asti, vaan tehdä vain pieniä muokkauksia ja lisäyksiä. Luulen että oppisin senkin melko nopeasti jos vain olisi tarve.

Suunnittelin tässä myös ajankulukseni mukavinta työaikaa: jos tulisin puoli kahdeksaksi töihin, voisin lähteä jo 15.15. Se tarkoittaa sitä että pitäisi lähteä n. 7.10 kotoota ja olisin takaisin siellä jo puoli neljän jälkeen. Se ei eroaisi aamuissa juuri ollenkaan tavallisesta kouluaamusta, mutta kotona olisin jo paljon aikaisemmin... Ah, se on mukavaa kun on liukuva työaika!

Tästä voisikin alkaa lähtemään kotia kohti. Unohdin kännykän kotiin joten en tiedä yhtään onko P jo palannut Linnanmäeltä kaitsemasta oppilaitaan. Näkeehän sen sitten kun kotiin asti pääsee...